<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Hiiva,pusku,jästi ... 

Yleensä oltiin kaukonäköisiä ja varattiin hiivatuppu, hiivakoira, hiivapullo tai puseroita seuraavan sahtipanoksen käytteeksi. Nämä säilytettiin kuvattuna tai kylmässä kellarissa. Ja niin uskomattoman pieni kuin hiiva nokare onkin , se saa yön kuluessa aivan ihmeitä aikaan. Jollei 'ihmettä' kuulu, ovat sysmäläiset keksineet panna lautasen kumolleen vierreastian pohjalle ja sen alle kertynyt, pienestäkin käymisestä syntynyt hiilihappo rupeaa kuplien purkaurumaan - jo alkaa vierre humpata.Jos sattui niin hullusti niin, ettei mitään käytettä ollut, sekoitettiin piimään, maitoon tai veteen jauhoja ja kaljan pohjasakkaa, josta saatiin pusku. Käyteaineen kuoltua yritettiin käyminen saada alkuun koskipaikoista haetulta vaahdolla ja sian koulasta ( karjun kun se oli kiimassa). Ellei talossa ollut käytettä, piika joutui helmat hulmuten juosta kenties kilometrien päähän naapuriin uutta käytettä hakemaan ja monen tunnin viivästyminen käytteen panossa saattoi koko vaikkapa talkoosahdin epäonnistumisen vaaraanJa auta armias sitä joka hiivan joi.

Pintahiiva( hiivakuohu) otetaan käyvän vierteen päältä tappuroihin tai liinaan taihi pinnalta otettiin humalat ja kuivatettiin uunissa , auringossa tai ihan vaan tupan nurkassa.

Pohjahiiva siis pohjasakka otettiin talteen puloihin ja säilytettiin kylmässä tai kuivatettiin sellaisenaan tai sekoitettiin jauhoihin jonka jälkeen se kuivattiin. Kuivatettu hiiva säilyi paremmin kuin juokseva hiiva.  Pinta- ja pohjahiiva saatettiin sekoittaa keskenään ja sen jälkeen kuivata. Käyttöön otettaessa kuivattu hiiva ensin kostutettiin. Vanhat emännät olivat sitä mieltä että ostohiivalla käytetty sahti kävi liian äkkiä ja oli vaarassa hapantua, porahtaa. Sahdin hiivalla leipuritkin nostattivat leipiänsä.