Humalan viljelyn sanotaan olevan niin vanhaa, että kaikki luonnonvarainen villihumalakin Rovaniemeä myöten on humalan siemenistä alkunsa saanutta kasvustoa. Humalantappo eli –tarha turvattiin jo Manu Eerikinpojan maanlaissa (1347)Laissa säädettiin kuolemanrangaistus sille, joka varasti humalaa tarhasta, olkoon tarha kotipihassa tai ulkosaarilla. Mallassaunailtoja edeltäviin iloihin kuului alkusyksystä, ennen syysmyrskyjä Pertun päivän aikoihin ,humalan korjuu tarhoista. Kovan päivätyön jälkeen tämmöinen aherrus olisi käynyt raskaaksi monelle, ellei hyvä kestitys , piiriä kiertävä olutkannu ja hilpeä tarinointi olisi pitänyt nyppijöitä virkkuina. Humaloilla ajan alussa saatettiin maksaa jopa osa viljaverosta. Ennen aikaan oli melkein joka talossa humalisto.Isäntäväki piti huolen humaliston lannoituksesta.Humalan suurimpana etuna sahdin tekijät pitivät säilyvyyttä lisäävänä tekijänä. Sanotaan myös jotta kun sahtiin lisätään humalaa se käy päähän eikä jäseniin.Sahti saa makuja kuurinan pohjille asetuista vierteen siivilöimisessä käytettävistä oljista, pavun varsista tai marjaisita katajista. Harvoissa paikoissa on merkintöjä muun mausteen kun humalan käytöstä, mutta muutamia kuten kuminaa, tupakkaa, köyhänkansan mausteita ketokatkero, vesiapila jopa koiruohoa (kun sahti on mennyt pilalle). Joissakin on olutta terästetty panemalla avattu viinapullo käyvään kaljatynnyriin mutta sitä on pidetty pahana tapana ettei se ole muuta kuin ymmärryksen varastamista vieriltaan.Suopursulla maustettu olut antoi kovan ja nopean humalan , mutta niin oli pohmelokin ja päänsärkykin kova.

 Humalan viljely Suomessa on aloitettu jo ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina, kun esi-isämme omaksuivat germaanien tavan valmistaa olutta. Pääasiassa humalaa käytettiin oluen valmistukseen, mutta sitä arvostettiin myös monipuolisena rohdoskasvina, muun muassa ihon ja erilaisten sisäelinvaivojen hoidossa.

Oluen valmistuksessa käytetään vain emiyksilöiden kukintoja, humalankäpyjä. Kävyt sisältävät erilaisia hartseja, öljyjä ja happoja, jotka antavat oluelle sen tyypillisen aromin ja katkeruuden. Lisäksi ne parantavat säilyvyyttä ja auttavat kirkastamaan oluen.

Keskiajalla oluen kulutus Suomessa lisääntyi ja humalaa jouduttiin tuomaan ulkomailta. Olut oli kansan tärkein juoma ja nautintoaine. Oluen kulutus oli suurta myös siksi, että osa palkoista maksettiin oluena. Humalankäpyjen kulutus keskiajalla oli vuosittain lähes 9 kiloa henkeä kohden. Kauppatavarana humala oli varsin kallista: Naula humalaa (425 g) maksoi tynnyrillisen (47 kg) maltaita.

 Humalan tuonti vaikutti haitallisesti maan kauppataseeseen, joten valtiovalta kiinnitti asiaan huomiota ja päätti ryhtyä toimiin kotimaisen humalanviljelyn edistämiseksi. Maunu Eerikinpojan 1347 maalaissa ja Kristofer-kuninkaan uudistetussa maalaissa 1442 annettiin ankarat määräykset humalan kasvattamisesta. Osa kruunulle suoritettavista veroista piti maksaa humalankäpyinä. Näin jokaisen talonpojan piti omistaa humalatarha tai maksaa sakkoa.

Vuoden 1734 uudistetussa maalaissa määrättiin humalan kasvatuksesta seuraavaa: ”Miten humalisto on istutettava ja kunnossa pidettävä. ”

1§  Jokaisessa talossa pitää olla humalisto, ja istuttakoon talonpoika joka vuosi hyviä juuria neljän kymmenen salon varalle, kunnes näitä tulee kaksisataa kokonaiseen taloon. Joka ei sitä tee, vetäköön sakkoa kultakin vuodelta talarin, ja istuttakoon kuitenkin niin kuin on sanottu, jollei havaita, että humalistoa ei voi siihen istuttaa taikka siinä voimassa pitää.

2§.  Nimismies pankoon syyskäräjissä syytteenalaiseksi sen, joka ei ole humalistoa näin istuttanut, ja ottakoon sakon ulos ennen Tuomaanpäivää. Jos nimismies sen laiminlyö, maksakoon itse sen sakon.

3§.  Jos talonpojalla on jo kaksisatasalkoinen humalisto, pitäköön sen voimassa ja enentäköön sitä, jos voipi. Jos hän laskee humaliston rappiolle, vetäköön sakkoa kustakin neljästäkymmenestä salosta. Jos hän sen ihan autioksi jättää, vetäköön sakkoa kymmenen talaria ja tehköön humaliston uudestaan.

- Laki humalan viljelyksen pakollisuudesta kumottiin vasta vuonna 1915.

 Kansanperinne : humala ja sen viljely

Elias Lönnrot tiesi humalalle monenlaista käyttöä Flora Fennicassaan, jonka hän julkaisi 1866 yhdessä Lapinlahden sairaalan ylilääkäri Theodor Saelanin kanssa: ”Hedelmä vatsaa vahvistava. Käyt. keitettynä kääreiksi ajettumisiin ja ulkonaisiin vaivoihin, myöski vatsalle vävähtämisissä madoista j.n.e. Siemeniä nautitaan vatsan kovuudessa ulostuttavana tahi pehmentävänä aineena. Sekoitetaan yleisesti kaljaan ja olueen, karvaudellansa estämään happanemista ja lisäämään voimaa. Sen ensimmäisiä taimia, ehkä vähemmän maukkaita, taidetaan keväällä syödä, ja ovatki terveellisiä. Ist. paraasti kiviperään. Juuria pitää löyhällä mullalla mullattaman, sevästettämän, perattaman j.n.e.”