Kirjoitampa pari sanaa muistiin kuurinasta joka on ollut meidän suvussa jo kauan jonka kaivan esille aina silloin tällöin sahtia tehdessä. Kuurina on ihan stimmissä kunnossa kun nytkin sen kaivoin vintiltä esiin niin ihan liottamaatta se piti vierteen sisällänsä, ei vuotanut.

Kuurina on kooltaan noin 120 cm pitkä , 40 cm leveä ja 30 cm korkea. Se on tehty toden näköisesti yhdestä puusta , kelosta siis männystä joka on kiero syisesti kasvanut ja toden näköisesti jo ollut ontto sisältä. Siksi kiero ja ontto että se oli lujempi työstää kuurinaksi , ei halkeile eikä lohkeile . Siis kirveellä veistetty ja minäkin vielä sain siitä tervaksen tuoksua kun luulin että putsasin siitä 'sokeri' karstaa puukolla. Kuurina on kierohko reunoilta mutta pohja on suorahko joten siinä juoksee vierre hyvin. Sen päädyt on tietysti eri kappaleesta kuin pitkät sivut.Kohta josta vierre valuu astiaan on hyvin , hyvin kulunut joten luulempa että lukuisia vierre litroja on sukumme naiset siitä valuttaneet ( jota itsekin ihan ylpeänä käytän ). Kuurina on koottu kasaan läkkipelti nauhalla.

Useat ovat varmasti viritelleet tätä mutta näkyvimmät korjaukset ovat tarinan mukaan olisiko oikea nimitys apumies (oleli talossa töitä tehden ruokapalkalla) Erkki oli paikannut pläkkipellillä kuurinan pohjan vuotoja kai joskus 50-luvulla.

Mitä tuleekaan kuurinan ikään se on pelkkä arvoitus. Se on saattanut olla jo talossa siis torpassa tai ihan oikeesti savupirtissä (meidän möksä) jonka ensimmäinen osa on rakennettu kai 1832. Toinen vaihto-ehto on se että se on tehty kun sukuni siihen on muuttanut taloon noin 1900 ,  ehkä se on tullut mukana käytettynä tosiseta talosta käytettynä. Kolmas vaihto-ehtoni on ihan oma visio koska riihi on rakennettu 1919 jospa se on tehty silloin kun on voitu olla omavaraisia riihikuivasta viljasta ( niin tai onhan ne voinut jo ennen sitä tehdä maltaita savusaunassa), tämä siis pelkkää arvailua koska kukaan ei ole enää kertomassa tai vahvistamassa tämän kuurinan tarinaa. Lisäksi puu josta se on tehty on ollut iso ja sen kasvaminen on viennyt aikansa ja sen lisäksi jos se on tehty kelosta on se sitäkin vanhempi siis tosi , tosi vanha.

Kumpa tämänkin loven tarinan tietäisi... Sen tiedän että ennen minua on sahtia tehnyt edellisen kerran (hänen viimeisen kerran) isäni täti vuonna 1952 isoisoäitini hautajaisiin. Olga-täti hallitsi sahdin teon mutta vanhanapiikana tai syykö lieneen luja uskonnollisuus oli siihen ettei hän valmistanut sahtia muuten kuin hautajaisiin. Hän ei valmistanut sahtia senkään vuoksi kun tietysti kun sahtia oli niin tuli myös paikalle miehiä jotka olisivat sahdissaan halunneet mennä vällyjen alle tädin kanssa joka ei siitä pitänyt ja eleli onnellisena koko ikänsä vanhanapiikana.