Nyt on kenties vuoden viimeinen sahti laitettu käymään. Joulun odotus voi alkaa sillä sahti on tehty ja sinä riittänee koska valmistin sitä kahdesta säkistä kokeeksi. Täytyy vielä samaan hengenvetoon todeta että kyllä tämä touhu on mukavampaa kesällä mutta olihan minulla loistavaa seuraa/apulaiset mukana. Päivä siis alkoi 6.30 veden lämmityksellä joka oli hieman lämmintä illan saunomisen jäljiltä.

Siis melkein 2 säkkiä sahtimallasta pari kiloa luomu ruisjauhoja ja reilu kilo itsetehtyä tummaa ruismallas rouhetta ja padallinen kiehuvaa vettä. Nyt oli kello jo puoli yhdeksän ja aamiaisen aika. Aika kului joutuisasti pikku askareiden kera reilun tunnin välein sekoittaen ja lisäillen kiehuvaa vettä.

Kun ilta hämärtyi, tai ei se vielä mikään ilta ollut vaan kello kolme, aloimme valmistella kuurinaa kivien kuumatessa.

Koska mäskiä oli paljon ja vain yksi teräspata päätin kuumentaan mäskin kuurinalla. Tulikuumat kivet saivat aivan mahtavat tuoksut ilmoille., tässä vaiheessa oli muuten kuurinassa tappi ja 'keittelin' noin 5 min. Tappi pois ja kuurinasta syöksyi 20 litraa sameaa vierrettä ennenkuin sen tulo rauhoittu. Vierteen kuumaus kivillä ja takaisin kuurinaan. Puolen tunnin välein kävin lisäämässä pari ämpärillistä kiehuvaa vettä kuurinalle muistaaksen kolmesti jotta sain riittävän määrän sahti vierrettä ja kauniiksi lopuksi vielä nenätiput talteen.

Vierre jäähtyi astioissa yön yli (lumisateessa)pihalla. Aamulla purkitus kanisteriin ja nokka kohti kaupunkia.

Siirsin vierteen takaisin käymisastioihin ja käyte sekaan. Toiseen astiaan lisäsin humalaa vaikka sitä olikin kuurinalla.

Voikohan sahdin käymislämpötilasta päätellä että sahti on valmis kylmään vietäväksi? Kokeillaan

klo 20.30 lämpötila + 20

klo   5.30 lämpötila + 26

klo 14.30 lämpötila + 33

klo 18.30 lämpötila + 33

klo 21.30 lämpötila + 32 ja viimeinen vierre kylmään

Haluan antaa erikois kiitoksen valon näyttäjälle (valopäälle) ja muille mukana olleille hyvästä seurasta.