Tästä se lähtee ämpäri sahtimallasta, 2 lasia ruisjauhoa sekä ruismallasta sekä lämmintä vettä sopivasti, uuni sataa ja ajastin käyntiin.

Kolme ja puoli tuntia , välillä pari sekoitusta, sitten vain vielä hellalle hautumaan miedolle lämmölle vähän ahkerammin sekoittaen puoleksi tunniksi.

Ensimmäinen pari litraa kiehautuksen kautta takaisin city-kuurinalle ja lisäksi kiehuvaa vettä niin paljon että vierrettä oli sopivasti elikkä vetomitassa yhtä paljon kuin mallasta. Aikaa siihen että sahtivierre oli valunut kului 5 tuntia ja 20 minuuttia. Ehkä olisi pitänyt olla vielä tunnin koska mausta puuttui mielestäni täyteläisyys.

Päätimpä ottaa reilusti vielä nenätippua silläkin uhalla että se on simo laihaa mutta kyllä vaari sen janoonsa juo.Nuo sateekaarenväriset kuplat tulee kuulemma katajasta jota laitoin haudutus vaiheessa murskattuna noin 1 rkl.

Tämä sahti piti tehdä ihan ilman mitään outoja kokeiluja (nenätipun ottamista ei huomioida) mutta kun jaoin TUORE hiivapaketin kuuteen osaan muistin ohjeen jossa hiivaa ei laitetakkaan koko määrää vaan käymätöntä vierrettä lisätään käytteeseen pikku hiljaa. Ymmärsiköhän tuosta kukaan mitään.

Siis pieni nipsaus hiivaa vähemmän ja marssi järjestys on nyt tämä. Nakkasin 1/3 osa kylmään vierteeeseen hiiva nokareen ja laitoin lopun vierteen jääkaappiin, aamulla laitan 1/3 osa vierrettä lisää käytteeseen ja loput vierteet sitten iltapäivällä , sen jälkeen ehkä melko pian laitan sqaahdin jääkaappiin. Mitäkö hyötyä tästä on , no empä tiedä kokeilen tätä ja palataan asiaan 4 viikon kuluttua tai aikaisemmin jos vaikka käymiskuvia ottaisin....
ps Kiitos lanko uudesta vedenkeittimestä !

No niin tällä sahdilla osallistuin Lahden sahtimestaruus kisaan 30.6.jossa oli mukana 9 hyvää sahtia sekä 7 tuomaria ja tulos oli perinteinen jaettu 4. (1,2,3 ja neloset)
Sahdin väri, kirkkaus ja suutuntuma oli mielestäni hyvä ja jälkimaku pitkä ja hyvä mutta alku kosketus paha, kova, kitkera mitä muita sanoja onkaan olemassa liian vanha ja vahva muttei kuitenkaan mitekään hapan tai pilaantunut. Ehkä olisi ollut parhaimmillaan viikkoa aikasemmin, kenties. Kisa oli hyvä ja oli ilo jutella sahdin valmistuksesta muiden tekiöiden kanssa ja saada niksejä joita pitää ehdottomasti kokeilla
ONNITELUT MESTARILLE !