Kari Harju Porista on sahdinvalmistuksen Suomenmestari 2012

Lehdistötiedote 5.8.2012
Sahdinvalmistuksen SM Padasjoella 4.8.2012
 
Sahdinvalmistuksen vuoden 2012 Suomenmestari on Kari Harju Porista. Padasjoen Majatalo Onnenmyyrässä lauantaina järjestetyssä kilpailussa toiseksi sijoittui kaksinkertainen Suomenmestari Olavi Viheroja Hämeenkyröstä ja kolmanneksi Antti Lind Luopioisista. Neljännelle sijalle ylsi viime vuoden mestari Kari Sipilä Hollolasta, viidenneksi Sulo Tammelin Korpilahdelta ja kuudenneksi Heikki Tulonen Vammalasta. Kaikki loput sijoittuivat sijalle 7.
 
Kari Harjun voittosahtia tuomaristo luonnehti raikkaan hedelmäiseksi, pehmeän yrttimäiseksi, ytimekkään täyteläiseksi, puhtaaksi, sopivan tummaksi sekä ”se on vain paras”. Palkinnoksi voittaja sai tuohihatun, viisi Viking Maltin lahjoittamaa sahtimallassäkkiä sekä kiinnityksen kiertopalkintona olevaan sahtihaarikkaan.
 
Voittaja Kari Harju kommentoi heti tuoreeltaan: ”Voitto oli mieluisa yllätys, mutta lienee perua jo useamman kymmenen vuoden harjoittelusta. Tämä erä oli valmistettu esikoispojan häihin, joita vietettiin viikko sitten. Jätin 200 litran erästä 10 litraa tätä kilpailua varten.”
 
Kilpailusahtien arviointi tapahtui aistinvaraisesti. Arvostelussa ratkaisevina tekijöinä olivat tuomareiden henkilökohtaiset makumieltymykset sekä tuotteen ulkoinen laatu, väri ja tuoksu.
 
Suomen Sahtiseuran 21. kertaa järjestämään kisaan osallistui 39 valmistajaa sahtipitäjistä eri puolilta maata. Vuosittainen mestaruuskilpailu oli avoin kaikille sahtia perinteiseen tapaan valmistaville sahdintekijöille.
 
”Kisat sujuiva melestämme hyvin, paikka oli hyvä ja ilmakin suosi. Kävijöitäkin oli varmaan yli 500”, sanoi kisan järjestäneen Padasjoen Sahtiseura Humala ry:n puheenjohtaja Veli-Matti Heinonen.
 
Sahti on suomalainen suodattamaton pintahiivaolut, jonka valmistustaito ulottuu jopa tuhannen vuoden taakse. Sahdinteossa käytetään perinteisiä raaka-aineita, kuten ohra- ja ruismaltaita sekä sille tyypillisen maun antavaa katajaa.
 
Suomessa perinteisiä sahtialueita ovat erityisesti Häme, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi ja Pohjois-Satakunta. Suomen ohella sahdin kaltaista juomaa valmistetaan Ruotsin Gotlannissa sekä Virossa Saarenmaan ja Hiidenmaan saarilla. Seuraavat Sahdinvalmistuksen SM-kilpailut järjestetään ensi vuoden elokuussa Hämeenkyrössä.
 
Sahdinvalmistuksen SM-kilpailut Padasjoella 4.8.2012, tulokset:
 
1. Kari Harju, Pori, 92 pistettä,
2. Olavi Viheroja, Hämeenkyrö, 114 pistettä
3. Antti Lind, Luopioinen, 119 pistettä
4. Kari Sipilä, Hollola, 126 pistettä
5. Sulo Tammelin, Korpilahti, 150 pistettä
6. Heikki Tulonen, Vammala, 176 pistettä
 
SMkisa2012Padasjoki6parasta700kp.jpg
 
Kuvassa vasemmalta Antti Lind, Heikki Tulonen, Kari Sipilä SM-voittaja 2011, Sulo Tammelin, Olavi Viheroja SM-voittaja 2009 ja 2010, Kari Harju SM-voittaja 2012, Veli-Matti Heinonen Humala ry:n pj ja Pekka Kääriäinen Suomen Sahtiseuran pj.
Kuva: Marjokaisa Piironen SM-voittaja 2008

LÄHDE : www.sahti.org