Sahdin tekoa yhdessä ja jotakin kokeilua ;aineena vain sahtimallas, vehnämallas, humala, sininen kuivahiiva ja tietenkin vesi.
Aamu alkoi klo 7.00 vedenkeitolla ja sitten vain maltaiden kostutus kiehuvalla vedellä, jäi melko kuivaksi, sitten vain 2 kuuppaa (nappaasmiley) kiehuvaa vettä joustavalla tunnin välillä.
Kahden korvilla kuumaus 3:lla punaisella kivella ja mäski runsaalla katajalla pedatulle teräskuurinalle.
Melkeimpä ensimmäiset 20 litraa laitoin kuumattuna takaisin kuurinalla koska vierre oli niin sameaa mutta sitten päätin että tehdään sameaa sahtia. Vierre oli aluksi todella makeaa mutta maku hävisi aika tarkkaan 40 litran kohdalla, otin silti 10 litraa nenätippua. Olisikohan kuurina ollut seiskan aikoihin pesu kunnossa.
Käytteen valmistin 2 pss kuivahiivaa jonka lisäsin kylmään viereeseen kasin korvilla.
Yöllä sitten saunan lautoon jälki lämmöille käymään.
Vierre oli lähtenyt hyvin käymään väri on melko erikoinen kun ei ole yhtään ruista mukana mutta odotellaan miltä valmis suodatettu lähdevesi näyttää.
Koska viikonloppu on niin rajattu jouduin jo 15 tunnin jälkeen siirtämään sahdin kellariin jonka lämpötila on tähän aikaa vuodessa hiukan yli +10º
Talkoissa oli niin mukavaa ja kiireistä että kuvien otto jäi ihan minimiin .