Heinäkuussa on tämä sahdin teko hieman lipsahtanut johtunee varmaankin siitä että tuo kesäkuun sahti ei onnistunut odotusten mukaisesti joten piti tehdä vielä yksi. Miksikö ei onnistunut ehkä siksi kun laitoin puolet vähemmän hiivaa , tai siksi että kellari rupeaa olla jo lämmin tai sitten ihan miksi vaan. Sahti kyllä tuli juotua ei se ollut pilaantunutta muttei ollut sellaista jota olisin sen tahtonut olevan.

Tällä kertaa palaan ihan perus settiin ja perinteiseen valmistus tapaan elikkä kivisahtiahan sitä tein.

Säkki sahtimaltaita, kiloa kaljamaltaita, kilo ruisjauhoja, humalaa ja kiehuvaa vettä kostutukseen. Lämpimään saunaa imeltymään ja jotain 1½ tunnin välein kuupallinen kihuvaa vettä ja reipas sekoitus.

x-normal.jpg

5 tunnin hujakoilla kuumasin kivet koivupuunuotiossa varmaan tunnin ajan. Lisäsin tällä kertaa kolme kiveä noin vartin välein , ennen kolmatta kiveä sekoittelin mäskiä aika reippaasti joten jotakin erilaista tuli sittenkin tähänkin sahtiin. Petasin teräskuurinan pienillä marjattomilla katajanoksilla. Ensimmäinen samean kympin kaadoin takaisin kuurinalle mutta ennen kaatamista huljutin mäskissä olleet kivet vierteessä sillä logiikalla että vierre lämpiää ja että kiven pintaan palanut mäski huuhtoutuisi mukaan antaen makunsa..mene ja tiedä.

v-normal.jpg

Melko reippaalla kädellä kaatelin kiehuvaa vettä kuurinalle niin että sain sitä sen 40 litraa sahtivierrettä ja noin 15 litraa nenätippua.

n-normal.jpg

m-normal.jpg

Vierre juoksi ihan hyvää tahtia tai kamera oikeastaa paljasti että se vain tippui nopeasti. Jäähdytin sahtivierteen kylmäksi, käytteen tein 5 litraa pala hiivalle sopivaan vierteeseen. Käyte saatoi käydä noin 3 tuntia ennen kuin kaadoin sen saaviin vierteen kanssa. Nenätippuun nakkasin hiivapalan nurkan kun se oli kädenlämpöistä. Sahti kävi vajaan vuorokauden kylmässä saunassa jonka jälkeen siirsin sen kellariin (lämpö ehkä 12) avoimella kannella siis kansi päällä välissä pala mallassäkkiä. Kannen kiinnilaittajalle annoin ohjeeksi sulkea kannen kun vaahtoa ei ole enää paljoa pinnassa ja tarkoitus olisi 6 päivän kellarissa käynnin jälkeen siirtää se kanisteriin ja vielä kylmempään paikkaan mutta siitä sitten myöhemmin lisää.

Nyt vain kädet ristiin että saan sahdin miunmaun mukaiseksi.